John Newton: Orjakauppiaasta virsirunoilijaksi

Tunnettu hengellinen laulu On armo suuri ihmeinen pohjautuu sen kirjoittajan John Newtonin omiin kokemuksiin. Paatunut orjakauppias sai anteeksi ja aloitti uuden elämän pappina, kirjoittajana ja lopulta myös orjakaupan vastustajana.

Jos historiasta etsittäisiin esimerkkejä armon vaikutuksesta yhden ihmisen elämään, englantilaisen John Newtonin tarina voisi olla listan kärkipäässä. Se alkaa lähes kolmesataa vuotta sitten, kun eräs nuori äiti toivoi, että hänen pojastaan tulisi pappi. Hän opetti lapselleen katekismusta ja virsiä ja vei hänet kirkkoon sunnuntaisin. Äiti ei kuitenkaan saanut tietää, toteutuiko hänen haaveensa, sillä hän kuoli tuberkuloosiin, kun poika oli vasta kuusivuotias. 

Lapsesta tuli kuin tulikin pappi ja lisäksi virsirunoilija ja kirjailija. Suomalaisessakin virsikirjassa on John Newtonin sanoittama virsi On Jeesus nimi ihanin. Newton oli myös mukana kampanjassa, joka lopetti eurooppalaisten harjoittaman orjakaupan. Hänen äitinsä olisi silti kauhistunut, jos olisi tiennyt kaikista poikansa vaiheista.  Kiltistä lapsesta kasvoi kuriton ja Jumalaa pilkkaava nuori mies. 

 Newton myöhemmällä iällä

John Newton syntyi  Lontoossa vuonna 1725 merikapteenin poikana. Isän mentyä uusiin naimisiin, John passitettiin muutamaksi vuodeksi sisäoppilaitokseen kunnes isä otti yksitoistavuotiaan pojan mukaansa merille. Matkojen välillä hän ei kuitenkaan valvonut Johnin elämää ja poika vietti aikaansa huonossa seurassa. Muutama täpärä pelastuminen kuolemalta sai nuoren Newtonin koettamaan tehdä parannusta, mutta yritykset eivät kestäneet kauan.

Kun John Newton oli 17 vuoden ikäinen, isä järjesti hänelle lupaavan työpaikan Jamaikalla olevalle sokeriruokoplantaasille, mutta Newton myöhästyi tahallaan laivasta. Hän oli rakastunut eikä halunnut lähteä toiselle puolelle maapalloa. Rakkauden kohde oli ystäväperheen tytär Mary, jota kutsuttiin Pollyksi.  Tyttö oli vasta 14-vuotias eikä John uskaltautunut puhumaan tunteistaan moneen vuoteen.  

Isä jatkoi silti poikansa auttamista. Hän hankki tälle pestejä tuttujen laivoille, mutta John ei arvostanut saamiaan mahdollisuuksia vaan aiheutti jatkuvasti ongelmia käytöksellään. Sitten tilanne muuttui pahemmaksi. John kaapattiin palvelukseen merivoimien alukselle, jonka koviin oloihin kukaan ei halunnut vapaaehtoisesti.  Hän koetti karata, mutta jäi kiinni.  Ihmeellisen yhteensattuman ansiosta hän pääsi kuitenkin vaihdossa merimieheksi Sierra Leoneen menossa olevaan laivaan. Perillä hän siirtyi englantilaisen orjakauppiaan apulaiseksi. 

John Newtonin aikaan britit olivat voimakkaasti mukana orjakaupassa, jolla hankittiin työvoimaa Amerikan plantaaseille. Orjalaivojen kapteenit ostivat orjia sekä välittäjiltä että suoraan afrikkalaisilta heimopäälliköiltä, jotka vaihtoivat vankeja ja vihollisia aseisiin ja muihin tavaroihin. Kaupan avulla sekä yksilöt että eurooppalaiset kaupungit vaurastuivat nopeasti. Orjakauppaa pidettiin normaalina liiketoimintana eivätkä edes  kristityt kokeneet tarpeelliseksi pysytellä sen ulkopuolella. Ne, jotka tiesivät väkivallasta, raiskauksista ja epäinhimillisistä olosuhteista, eivät kertoneet siitä julkisuudessa.

 George Morlandin orjakauppaa kuvaava maalaus vuodelta 1791

Newtonin omat haaveet rikastumisesta eivät toteutuneet. Hän ei tullut toimeen esimiehensä afrikkalaisen rakastajattaren kanssa ja joutui lopulta kahleisiin ja tekemään maatöitä tukahduttavassa helteessä orjien rinnalla. Hän pääsi vapaaksi vasta noin vuoden päästä, kun toinen välittäjä otti hänet palvelukseensa. Kokemus ei silti muuttanut paatuneen Newtonin suhtautumista orjuuteen eikä elämään. Hän alkoi nauttia samasta hedonistisestä elämäntyylistä kuin muutkin orjakauppaan sotkeutuneet. Ehkä hänestä  ei olisi koskaan kuultu sen enempää ellei hänen isänsä olisi taas puuttunut asioihin ja pyytänyt Sierra Leoneen matkaavaa merikapteenia etsimään poikaansa. Kapteeni löysikin Newtonin – taas ihmeellisten yhteensattumien kautta – ja Pollyn muistaminen houkutti nuoren miehen takaisin Englantiin.  

Vasta paluumatkan tapahtumat käynnistivät muutoksen, joka teki John Newtonista vähitellen toisen miehen. Ensin häntä alkoi vaivata laivalla olleen hengellisen kirjan sisältö. Sitten laiva joutui myrskyyn ja oli kaiken todennäköisyyden mukaan uppoamassa.  Newton alkoi ajatella, mitä hänelle tapahtuisi kuoleman jälkeen. Hänen mieleensä tuli lapsuudessa opittuja raamatunlauseita ja tilanteita, joissa Jumala oli näyttänyt varjelleen hänet kuolemalta. Hän alkoi rukoilla epätoivoisesti, että hänen äitinsä Jumala armahtaisi häntä.

Kun laiva ja sen miehistö sitten selvisivätkin satamaan, entinen pilkkaaja oli alkanut taas uskoa Jumalaan. Newton koetti aloittaa uuden elämän, mutta ei onnistunut. Seuraavalla merimatkalla hän sairastui vakavasti, katui mennyttä elämäänsä ja jätti rukouksessa elämänsä Jumalan armon varaan. Parannuttuaan ja palattuaan kotiin Newton  uskaltautui seitsemän vuoden odotuksen jälkeen kosimaan Pollya, joka vastasi myöntävästi. Pollyn sairastelusta ja pariskunnan lapsettomuudesta huolimatta  Newton oli  seuraavat 40 vuotta niin onnellinen vaimonsa kanssa, että hän välillä pelkäsi palvovansa tätä enemmän kuin Jumalaa. 

 Orjien sijoittaminen laivalla 

Seuraavaksi Newton pestattiin orjalaivan kapteeniksi. Hän  purjehti Liverpoolista Afrikan länsirannikolle ostamaan orjia ja jatkoi matkaa orjalastin kanssa Karibian saarille. Kun orjat oli myyty, laiva lastattiin sokerilla, puuvillalla ja tupakalla kotimatkaa varten. Matkan hiljaisempina vaiheina Newtonille jäi aikaa tutkia Raamattua ja rukoilla. Vähitellen hän alkoi pitää orjien kuljettamista epämiellyttävänä tehtävänä ja rukoili löytävänsä muuta työtä. Rukouksiin vastattiin yllättävällä tavalla. Kun Newtonin oli 29-vuotiaana määrä lähteä neljännelle matkalleen kapteenina, hän sai halvauskohtauksen. Toipumisesta huolimatta lääkärit neuvoivat häntä pysymään kotona. Newton oli sen jälkeen työttömänä ja jatkoi aiemmin aloittamaansa latinan, heprean ja teologian opiskelua. Lopulta eräs tuttava auttoi häntä saamaan työpaikan tullin tarkastajana Liverpoolin satamassa. 

Liverpoolissa Newtonia alkoi huolestuttaa kaupungin asukkaiden hengellinen tila. Hän innostui kirkon piirisssä vaikuttavasta herätysliikkeestä ja tutustui siinä mukana oleviin pappeihin. Newton alkoi ajatella, että ehkä Jumala oli kutsumassa häntä anglikaanisen kirkon työhön. Vaikka Newtonilla ei ollut yliopistokoulutusta, hän oli saavuttanut omilla opinnoillaan saman tason kuin monet papit. Valitettavasti piispat eivät halunneet vihkiä häntä papiksi. Kontaktit herätyspuhujiin leimasivat Newtonin ei-toivotuksi lisäksi papistoon, jossa katsottiin olevan jo liikaa sopimattoman intohimoisesti uskontoon suhtautuvia miehiä.

Newton alkoi sen sijaan kirjoittaa elämäkertaansa, joka ilmestyi kirjemuotoisena. Kirjasta tuli menestys. Se tarjosi jännitystä, romantiikkaa ja hengellistä sanomaa ja kertoi lukijoille ensimmäistä kertaa, millaisissa olosuhteissa orjia kuljetettiin. Newton tunnusti, että muitten esimerkki  ja hyödyn tavoittelu olivat sokaisseet hänen omat silmänsä.

Nuori Dartmouthin jaarli, joka ihastui Newtonin elämäkertaan, päätti auttaa häntä pääsemään papiksi. Hän tarjosi hänelle virkaa oman alueensa seurakunnasta ja sai järjestettyä vaikutusvallallaan tarvittavan pappisvihkimyksen. Tuore 39-vuotias pappi muutti vaimoineen pieneen Olneyn maaseutukaupunkiin. Vaikka kirkko ja pappila olivat komeita, valtaosa seurakuntalaisista oli köyhiä. Uusi kappalainen vieraili ahkerasti seurakuntalaistensa kodeissa vanhaan kipparintakkiinsa pukeutuneena ja saavutti myös niiden suosion, jotka olivat jättäneet kirkon syystä tai toisesta. 

 Olneyn pappila  Kuva kirjoittajan

Ryhtyessään opettamaan lapsia ja aikuisia Newton huomasi, että jotkut asiat jäivät ihmisten mieliin parhaiten runomuodossa, ja hän alkoi kirjoittaa virsirunoja käsiteltävistä aiheista. Newtonia inspiroi myös runoilija William Cowper, jonka kanssa hän ystävystyi, ja he julkaisivat yhteisen kokoelman Olneyn virret. Kokoelmasta tuli hyvin suosittu, mutta sen nykyisin tunnetuin virsi Amazing Grace (On armo suuri, ihmeinen) tuli kuuluisaksi vasta paljon myöhemmin amerikkalaisten avulla.

Kasvava maine toi kutsuja siirtyä muihin tehtäviin, mutta Newton ei ollut valmis jättämään Olneyn seurakuntaa ennen kuin hänelle tarjottiin kirkkoherran virkaa Lontoon ydinkeskustasta kuudentoista vuoden jälkeen. St Mary Woolnoth oli itsessään pieni seurakunta, mutta se tarjosi mahdollisuuden välittää evankeliumia Lontoon vaikutusvaltaisille ihmisille. Vaikka Newtonia ei pidetty tyyliltään hyvänä puhujana, hän keräsi kuulijoita yli kirkkokuntarajojen. Hänen suosiotaan kasvatti myös uusi kirja,  jossa hän vastasi hengellistä elämää koskeviin kysymyksiin. 

Newtonin tunnettuus tuli hyvään käyttöön myös kampanjassa, joka tähtäsi orjakaupan lopettamiseen. Orjakaupan vastaiset näkemykset olivat alkaneet voimistua 1780-luvulla ja aktivistit halusivat parlamentin puuttuvan asiaan lainsäädännön kautta. Asiaa lähti ajamaan William Wilberforce, joka tunsi Newtonin henkilökohtaisesti. Wilberforce oli aikaisemmin kokenut uskonnollisen kääntymyksen ja tullut kysymään Newtonin neuvoa siirtymisestä kirkon palvelukseen. Newton sai hänet kuitenkin uskomaan, että kristittyjä tarvittiin myös politiikassa. 

Orjakaupan vastaisen kampanjan tunnus 1780-luvulta

Kampanjan käynnistyessä Newton antoi sille täyden tukensa. Hän julkaisi omiin kokemuksiinsa perustuvan kirjasen, jossa hän tunnusti nyt häpeälliseltä tuntuvan menneisyytensä ja esitti moraalisia ja humanitaarisia syitä orjakaupan lopettamisen puolesta. Kirjasen paljastama orjien kidutus ja naisorjien hyväksikäyttö järkyttivät lukijoita ja vaikuttivat yleiseen mielipiteeseen. Newton kutsuttiin sen jälkeen kertomaan ajatuksistaan myös parlamenttiedustajille ja ministereille. Kaikista yrityksistä huolimatta lakimuutos saatiin aikaan vasta vuonna 1807. Seuraukset olivat silti kauaskantoiset, sillä brittilaivat alkoivat puuttua merillä myös muiden maitten harjoittamaan orjakauppaan. 

John Newton oli tässä vaiheessa jo 82-vuotias ja kuoli saman vuoden lopulla.  Hänen äitinsä rukoukset oli kuultu ja niihin oli vastattu odottamattomillakin tavoilla. Newton ei itse koskaan lakannut ihmettelemästä  Jumalan puuttumista elämäänsä. “Herramme Jeesuksen Kristuksen rikkaan armon kautta varjeltu, uudistettu, anteeksi saanut ja asetettu saarnaamaan uskoa, jota hän oli pitkään koettanut tuhota”, hän tiivisti värikkäät vaiheensa omaan muistokirjoitukseensa.  

Tämä artikkeli on suurin piirtein sama kuin Askel-lehdessä 2/2012 julkaistu juttuni.