Charlotte Brontë: Ristiriitojen elämä

Vaikka Charlotte Brontë hätkähdytti aikalaisiaan feministisillä romaaneilla, hän ei pystynyt luomaan itsenäistä elämää kotipappilan seinien ulkopuolella. Viileän ulkokuoren alle kätkeytynyt tulikin pääsi näkyville vain hänen luomissaan henkilöissä.

Kun Kotiopettajattaren romaani ilmestyi vuonna 1847, se herätti sekä suurta kiinnostusta että kauhistusta. Romaanin päähenkilö, joka ilmaisi avoimesti intohimoisia tunteitaan, ei sopinut naisihanteeksi viktoriaanisen ajan Englantiin. Tekstiä pidettiin paikoittain jopa karkeana. Jotkut lukijat halusivat tietää, oliko kannessa olevan Currer Bell –nimen takana nainen vai mies. Jos hän oli nainen, hän ei voinut olla sopivaa seuraa kunniallisille neidoille tai rouville.

Kustantajakaan ei tiennyt kirjoittajan henkilöllisyyttä ennen kuin melkein vuotta myöhemmin, kun tuore kirjailija matkusti sisarensa kanssa Yorkshirestä yllätysvierailulle Lontooseen. Ovesta astui hyvin pienikokoinen, vanhanaikaisesti pukeutunut kolmissakymmenissä oleva nainen. Hänen päänsä vaikutti liian isolta vartaloon nähden, mutta silmät olivat valppaat ja ilmeikkäät. Vasta kun nainen näytti kustantajalta saamansa kirjeen, kustantamon johtaja uskoi olevansa kasvotusten kohuromaanin kirjoittajan kanssa. 

Charlotte Brontë oli valinnut sukupuolettoman kirjailijanimen tahallaan. Kun hän oli 21-vuotiaana kysynyt tunnetun runoilijan näkemystä mahdollisuuksistaan kirjoittajana, vastaus ei ollut rohkaiseva: kirjoittaminen ei ollut naisille sopiva tehtävä. Charlotte halusi, että hänen esikoisromaaniaan arvioitaisiin sen sisällön eikä kirjoittajan sukupuolen perusteella.

Kirjoittaminen oli aina ollut olennainen osa Charlotten ja hänen sisarustensa Annen, Emilyn ja Branwellin elämää. He olivat lapsesta asti sepittäneet tarinoita luomistaan mielikuvitusmaailmoista. Lasten äiti oli kuollut varhain, ja kaksi vanhinta tytärtä olivat menehtyneet sairastuttuaan karussa sisäoppilaitoksessa. Jäljelle jääneet sisarukset elivät pappisisänsä ja tätinsä kanssa Haworthin kylässä. Patrick Brontë antoi lastensa lukea, kirjoittaa ja maalata vapaasti ja vaeltaa ympäröivillä nummilla.

Haworthin pappila ja kirkko Brontën perheen aikaan

Kristillisellä uskolla oli myös keskeinen asema pappilan ja Charlotten elämässä. Kotona pidettiin hartauksia ja lapset lukivat Raamattua ja kristillisiä kirjoja. Vaikka Charlotte näki vuosien varrella myös lakihenkistä ja hurskastelevaa kristillisyyttä, se ei horjuttanut hänen sydämen uskoaan. Toisinaan hänestä kuitenkin tuntui, että hänen voimakkaat sisäiset intohimonsa olivat ristiriidassa hyvän kristillisen elämän kanssa. Lapsista vain Bramwellin uskottiin voivan ansaita elantonsa taiteilijana. Tyttöjen oli etsiydyttävä opettamaan muiden perheiden lapsia. Vaikka sisarukset toimivat kaikki jonkun aikaa opettajina ja kotiopettajina, työ ei sopinut heidän luonteelleen ja he palasivat aina helpottuneina kotiin jatkamaan tarinoitaan.

Charlotte oli torjunut joitakin kosijoita, jotka eivät tunteneet hänestä muuta kuin vakavan ja hillityn ulkokuoren. Mahdollisuudet itsenäiseen elämään näyttivät kuitenkin epätoivoisen vähäisiltä. Joidenkin ystävien esimerkin innoittamana Charlotte keksi 25-vuotiaana lähteä ulkomaille. Hän sai tätinsä rahoittamaan matkan Brysseliin, jossa Charlotten ja Emilyn oli määrä saada lisäoppia tyttökoulussa oman koulun perustamista varten. Bryssel vaikutti Charlotten elämään toisin kuin oli suunniteltu: koulun opettaja Constantin Héger tunnisti nuoren naisen kirjoittajanlahjat ja alkoi kannustaa ja ohjata häntä hiomaan tyyliään.

Constantin Héger

Héger, jota Charlotte oli aluksi kuvannut pieneksi ja rumaksi olennoksi, mullisti tahtomattaan Charlotten elämän tunnetasolla. Charlotte tuli yhä riippuvaisemmaksi miehen huomiosta ja palautteesta, mutta Héger, joka oli naimisissa, alkoi ottaa etäisyyttä. Charlotte kärsi ja eristäytyi. Kun Charlotte palasi kotiin, hän eli odottaen Hégerin kirjeitä, joita hän tunsi tarvitsevansa voidakseen jatkaa kirjoittamista. Niitä tuli silti yhä harvemmin Charlotten epätoivoisista vetoomuksista huolimatta. Charlotte koki hautautuvansa elävältä pappilassa.

Charlotten masennus alkoi haihtua vasta kaksi vuotta myöhemmin, kun hän sattumalta luki Emilyn runoja ja sai ajatuksen julkaista omakustanteena runokokoelman siskojensa kanssa. Runot eivät käyneet kaupaksi, mutta Charlotte, Emily ja Anne olivat inspiroituneet kirjoittamaan kukin omaa romaania.

Bramwell-veljen kuva sisaristaan. Charlotte oikealla

Charlotten romaani, Professori, ammensi hänen Brysselin kokemuksistaan, mutta ei kelvannut kustantajille. Lopulta eräs kustantamo uskoi Charlotten kykyyn kirjoittaa ja tiedusteli, voisiko hän tarjota jotakin muuta. Charlotte oli ehtinyt aloittaa Kotiopettajattaren romaanin ja sai sen nopeasti loppuun. Kirjasta tuli heti suuri menestys.
Kotiopettajattaren romaania ajatellaan helposti romanttisena tarinana, jossa rakkaus voittaa esteistä huolimatta. Se edusti aikanaan kuitenkin myös uudenlaista kristillistä feminismiä. Kirkossa oli alkanut vaikuttaa evankelikaalinen liike, joka korosti, että jokainen ihminen voi olla henkilökohtaisesti yhteydessä Jumalaan ilman välittäjiä. Naisten kohdalla tämä merkitsi mahdollisuutta uudenlaiseen itsenäisyyteen. Jumala saattoi puhua heille suoraan eikä vain miesten kautta. Käytännössä se johti silti ristiriitoihin. Toisaalta naiset rohkaistuivat toimimaan kodin ulkopuolella, toisaalta kunnon kristityn naisen kutsumuksen oletettiin löytyvän perhepiiristä. Charlotte tunsi tämän ristiriidan omassa elämässään eikä löytänyt siihen ratkaisua.

Kotiopettajattaren romaanissa Charlotte Brontë loi itseään muistuttavan päähenkilön, jonka vaatimaton ulkonäkö kätkee sisäisen palon. Jane Eyren on ajateltu ilmaisevan Charlotten patoutuneita tunteita ja ajatuksia. Päähenkilö poikkeaa aikalaisten naisihanteesta, joka edellytti sopeutumista yhteiskunnan normeihin ja nöyrää tyytymistä omaan osaan. Jane Eyre edustaa kristittyä naista, jonka usko vaikuttaa ratkaisuihin, mutta ei tukahduta hänen persoonallisuuttaan.

Jane Eyre ja Rochester kirjan toisen painoksen kuvituksessa

Romaanin miehillä, komealla kartanonherra Rochesterilla ja hurskaalla pastori St John Riversillä, on omat näkemyksensä siitä, mikä olisi Jumalan tahto Janen elämässä. Jane hylkää kuitenkin intohimoisen rakkauden, joka johtaisi aviorikokseen ja riippuvuuteen, ja torjuu kosinnan, joka tarjoaa jaloa kristillistä palvelutehtävää mutta ei rakkautta. Romaanin lopuksi Jane johdatetaan takaisin katuvan ja rangaistuksen kärsineen Rochesterin luo tämän vaimon kuoleman jälkeen. Jane löytää kutsumuksensa vaimona ja äitinä, mutta tasavertaisempana miehen kanssa.

Samaan aikaan kun Charlotte iloitsi Kotiopettajaren romaanin menestyksestä, myös Emily ja Anne olivat löytäneet romaaneilleen kustantajan. Sisarusten elämää varjosti kuitenkin Branwellin kohtalo. Hän oli sortunut alkoholin ja oopiumin käyttöön ja kuoli 31-vuotiaana. Muutamaa kuukautta myöhemmin Emilykin sairastui ja kuoli, ja seuraavana vuonna Charlotte joutui hautamaan Annen. Vaikka Charlotte uskoi kuolemanjälkeiseen elämään, hän kamppaili vihan tunteiden kanssa.

Charlotte oli aloittanut uuden romaanin jo ennen sisarusten sairastumista ja hän viimeisteli sen Annen kuoleman jälkeen. Shirley ei sisältänyt samanlaista tunteenpaloa kuin Kotiopettajattaren romaani. Se sijoittui Yorkshireen ja käsitteli naisen asemaa, sosiaalisia ja poliittisia kysymyksiä ja kuvasi pienen paikkakunnan kirkollista elämää.

Kolmas romaani, Syrjästäkatsojan tarina, ilmestyi vasta neljä vuotta myöhemmin monien yritysten ja masennusvaiheen jälkeen Charlotten omalla nimellä. Se sisälsi enemmän omaelämäkerrallisia aineksia kuin aikaisemmat romaanit ja kertoo sulkeutuneen ja epäsovinnaisen naisen halusta löytää oma tiensä ja rakkaus, joka inspiroisi häntä eteenpäin. Romaanin keskeiset miehet muistuttivat niitä, joiden kanssa Charlotte itse oli kokenut henkistä yhteyttä, Brysselin koulun opettajaa Constantin Hégeriä ja Charlotten kustannusyhtiön lahjakasta johtajaa George Smithiä.

George Smith

Ystävyys kahdeksan vuotta nuoremman George Smithin kanssa oli alkanut Shirleyn valmistumisen jälkeen. Charlotte vieraili Lontoossa ja Smith esitteli hänelle kaupunkia ja tutustutti hänet muihin tunnettuihin kirjailijoihin. Charlotte ei kuitenkaan kotiutunut seurapiirielämään, vaan vetäytyi isoissa tilaisuuksissa. Hän osasi ilmaista ajatuksiaan parhaiten kahden kesken tai kirjeitse. Charlotten kirjeistä on päätelty, että hänen tunteensa Smithiä kohtaan kehittyivät lämpimämmiksi kuin hän itsekään piti viisaana.

Kanssakäyminen vaikutti hänen mielialaansa niin paljon, että hän välillä koetti vähentää sitä suojellakseen itseään. Toisaalta hän tarvitsi kirjeitä pystyäkseen jatkamaan kirjoittamista. Tuttavallisissa kirjeissä Charlotte oli joskus esittänyt Smithille sopivia vaimoehdokkaita, mutta kun Smith sitten meni joitakin vuosia myöhemmin kihloihin, Charlotten reaktio oli yllättävän voimakas: kuultuaan asiasta hän lopetti yhteistyön kustantamon kanssa. Pian Charlotte vastasi myöntävästi häntä pitkään rakastaneen apulaispapin kosintaan.

 Arthur Bell Nicholls

Arthur Bell Nicholls oli ollut Charlotten isän apulaisena jo useita vuosia, mutta vaikka hänet tiedettiin luotettavaksi ja hyväsydämiseksi mieheksi, Charlotte ei ollut ajatellut häntä mahdollisena aviopuolisona. Charlotte ei ollut myöskään pitänyt Arthurin korkeakirkollista näkemyksistä. Arthurin ensimmäinen kosinta johti rukkasiin ja lähtöön paikkakunnalta, mutta hänen tunteittensa voimakkuus yllätti Charlotten ja sai hänet lopulta muuttamaan mielensä. Charlotte alkoi ajatella avioitumista tämän kotoisen Rochesterin kanssa Jumalan johdatuksena.

Avioliitto osoittautui kaikkien yllätykseksi onnelliseksi. Charlotte omistautui uudelle roolilleen ja kirjoittaminen jäi taka-alalle. Onnen aika ei kuitenkaan kestänyt kauan. Charlotten terveys petti raskauden alkuvaiheessa ja hän kuoli vajaan vuoden päästä avioliiton solmisesta 38-vuotiaana. Kotiopettajattaren romaani jäi Charlotte Brontën tunnetuimmaksi teokseksi. Hänen toiveensa intohimoisesta rakkaudesta, joka ei olisi ristiriidassa hänen kristillisen etiikkansa kanssa, jäi elämään tarinassa, josta on tehty 18 elokuvaa ja 9 televisiosarjaa. Tuorein elokuva, Cary Fukunagan ohjaama Jane Eyre, sai ensi-iltansa vuonna 2011.

Kirjoja ja artikkeleita:
Lyndal Gordon: Charlotte Brontë, A Passionate Life
Juliet Barker: The Brontës
Emily Griesinger: Charlotte Brontë’s religion: faith, feminism and Jane Eyre 
Maria Lamonace: Jane’s crown of thorns: feminism and Christianity in Jane Eyre

Artikkeli on suurin piirtein sama kuin Askel-lehdessä 9/2011 julkaistu juttuni.