26.3.2014

Laura Ingalls Wilder: Preeriatytöstä kypsän iän kirjailijaksi

Pieni talo preerialla ei ole vain tarinaa, vaan todellinen hirsimökki, jossa amerikkalainen pioneeriperhe asui etsiessään parempaa elämää. Yli kuusikymmentä vuotta myöhemmin perheen tyttärestä tuli kuuluisa lastenkirjailija.

Pieni talo preerialla tuo usein ensimmäiseksi mieleen amerikkalaisen televisiosarjan uudisraivaajaperheen elämästä. Sarjan idea oli lähtöisin Laura Ingalls Wilderin kirjoista, mutta se olisi tuskin saanut Wilderin hyväksyntää, jos hän olisi vielä ollut elossa. Aihepiiristä huolimatta ohjelman käsikirjoituksilla oli vain vähän tekemistä alkuperäisten kirjojen kanssa. Laura Ingalls Wilder kertoi omaan lapsuuteensa perustuvia tarinoita, jotka viehättävyydestään huolimatta kuvasivat rankkaakin vaellusta Amerikan Keskilännessä 1800-luvun lopulla.
Lauran uudelleen rakennettu syntymäkoti
Laura Ingalls Wilder oli jo 65-vuotias, kun hänen ensimmäinen kirjansa Pieni talo suuressa metsässä ilmestyi. Wilder oli aina toivonut voivansa kirjoittaa jotain merkittävää, mutta varhaisten runojen lisäksi hänen kirjoittamisensa oli rajoittunut pääasiassa maatalousaiheisessa lehdessä julkaistuihin pakinoihin. Koko kirjasarja olisi saattanut jäädä ilmestymättä ellei hänen tyttärensä olisi haastanut äitiään kehittymään kirjoittajana.
Wilder oli saanut toimeentulonsa miehensä kanssa tilalta, mutta olosuhteiden muututtua sen varaan ei voinut suunnitella huoletonta vanhuutta. Pariskunnan tytär Rose Wilder Lane, joka oli saanut nimeä artikkeleiden ja elämäkertojen kirjoittajana, oli alkanut tukea vanhempiaan taloudellisesti, mutta koetti keksiä heille uusia tulonlähteitä. Hän yritti useampaan otteeseen kannustaa äitiään kirjoittamaan artikkeleita tutuista aiheista eri lehtiin, mutta Wilder ei kokenut ideoita omikseen.

Laura ja Almanzo 1940-luvulla

Vasta kun Amerikassa koettiin vaikea lamakausi 1930-luvulla, Wilder sai kipinän kirjoittaa aiheesta, jonka hän tunsi hyvin: omasta lapsuudestaan. Lama toi hänen mieleensä uudisraivaajaelämän vaikeat olosuhteet, joissa ihmiset olivat selvinneet kaikesta huolimatta.  Levoton, ulkomaita kiertänyt Rose, jonka avioliitto oli kariutunut, asui lamakauden alkaessa vanhempiensa luona ja etsi masentuneena itselleen uusia kirjoitusaiheita. Kun äiti sai muistelmansa valmiiksi, Rosella oli aikaa muokata ne julkaisukuntoon ja lähettää omalle kustantajalleen. Rose toivoi, että jokin lehti julkaisisi äidin muistelmat jatkokertomuksena, mutta tarinaa ei pidetty tarpeeksi dramaattisena. Aikakausi kiinnosti kuitenkin erästä lastenkirjoihin erikoistunutta kustannustoimittajaa, joka esitti että Wilder kirjoittaisi tarinansa sopivaksi 8-12-vuotiaille lukijoille ja että mukaan lisättäisiin enemmän arkielämän yksityiskohtia.
Kahden kuukauden kuluttua uusi käsikirjoitus oli valmis. Sitten äiti ja tytär kuulivat, että lastenkirjaosasto oli päätetty lopettaa eikä kirjaa julkaistaisi. Kustannustoimittajan avulla kirjalle löytyi silti toinen kustantaja, joka ihastui Wilderin tyyliin. Pieni talo suuressa metsässä ilmestyi vuonna 1932 ja sai niin hyvän vastaanoton, että Wilder rohkaistui paneutumaan jatko-osien kirjoittamiseen. Yhdentoista vuoden aikana hän julkaisi yhteensä seitsemän kirjaa, jotka kuvasivat päähenkilönä olevan Lauran vaiheita avioliittoon asti, ja yhden, jossa kerrottiin hänen miehensä Almanzon lapsuuden tarina. Myöhemmin Rosen jäämistöstä löytyi vielä yksi käsikirjoitus, jossa hänen äitinsä kuvasi avioliittonsa alkuvuosia, ja se julkaistiin sarjan viimeisenä kirjana.

                                              Ingalls Wilder kirjailijanuransa huipulla
 
Kukaan ei ollut siihen mennessä kirjoittanut vastaavanlaista sarjaa, jossa historiaan kuuluva vaihe tulisi lapsille tutuksi kiinnostavina tarinoina. Kaikki tapahtumat eivät seuraa tarkasti Laura Ingalls Wilderin omaa elämää, mutta tarinat perustuvat hänen perheensä vaiheisiin. Sukulaisten muistot auttoivat hahmottamaan vuosia, jolloin hän oli itse liian pieni muistaakseen asioita.  Laura Elizabeth Ingalls oli syntynyt ”suuressa metsässä” Wisconsinissa isänsä rakentamassa  hirsimökissä perheen toisena lapsena. Isä oli aina halukas koettamaan onneaan jossain muualla, kun mahdollisuudet vaikuttivat lupaavilta, ja perhe siirtyi monta kertaa vankkureissaan uusille seuduille pitkien matkojen päähän. Vaikka olosuhteet olivat alkeelliset, Laura kävi koulua, kun se oli mahdollista ja hänen vanhempansa rohkaisivat häntä lukemaan kirjoja.
                                           Ingallsin perhe. Laura seisomassa keskellä
Lauran vanhemmilla oli puritaaninen tausta ja perhe kävi jumalanpalveluksissa, jos alueella oli kirkko. Kirjoista näkyy, että kodissa pidettiin tärkeänä rukousta ja Raamatun lukemista. Laura Ingalls Wilderin kuoleman jälkeen hänen Raamatustaan löytyi käsinkirjoitettu lista kohdista, joista hän oli hakenut apua eri tilanteissa. Puritaanitaustaa oli myös taipumus korostaa ahkeruutta ja omillaan toimeen tulemista.  Samanaikaisesti arvostettiin yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä. Vanhemmalla iällä Laura piti edelleen hyvänä elämänohjeena ”rakkautta ja palvelua, johon liittyy usko tulevaisuuteen ja parempaan huomiseen maailmassa”. Kolumneissaan hän kannusti lukijoitaan olemaan epäröimättä ja epäilemättä ja seuraamaan rohkeasti sydäntään.
Vaikka Laura kasvatettiin tekemään perinteisiä naisten töitä, hän oli poikamainen ja rakasti omaa vapauttaan niin paljon, että jätti vihkivalastaankin pois miehen tottelemisen. Toisaalta Laura omaksui äidiltään periaatteita, joiden mukaan hänen oli hillittävä impulsiivisuuttaan ja ajattelematonta käytöstään, jotka saattoivat tehdä yhteiselämän vaikeaksi.  Kun vanhempi sisar Mary sokeutui, Laurasta tuli hänen avustajansa. Laura joutui myös ryhtymään ompelijaksi ja opettamaan koulussa vasta 15-vuotiaana auttaakseen perhettään taloudellisesti.
                                                             Nuori Laura Ingalls
Lauraa kymmenen vuotta vanhempi perhetuttu Almanzo Wilder kyyditsi nuorta opettajaa koulusta kotiin ja ihastui ujoon mutta voimakastahtoiseen tyttöön. Laura ei ollut varma, haluaisiko hän avioitua maanviljelijän kanssa, koska hän tiesi, kuinka raskasta työ olisi, mutta Almanzo sai hänet vakuuttumaan siitä, että maatilalla he olisivat vapaampia kuin missään muualla. Kun he avioituivat Lauran täytettyä 18,  heistä tuli paitsi aviopuolisot myös työtoverit. Almanzo, jolla oli jo Laura-niminen sukulainen, päätti ruveta kutsumaan vaimoaan Bessieksi lyhentämällä tämän toisen etunimen. Kun heidän ensimmäinen lapsensa, preerian villiruusujen mukaan nimetty Rose syntyi vuotta myöhemmin, pariskunta uskoi vielä pärjäävänsä. Sitten alkoivat vastoinkäymiset. Sadot tuhoutuivat ja Almanzon jalka halvaantui. Kun toinen lapsi kuoli pian syntymänsä jälkeen ja koti paloi maan tasalle,  Bessie ja Almanzo päättivät etsiä parempaa tulevaisuutta muualta.                    
 
Almanzo Wilder
 
Joidenkin epäonnisten vuosien jälkeen Wilderit muuttivat lopulta melkein rahattomina Mansfieldin kaupungin liepeille Missouriin. Kova työ jatkui nyt uudella tilalla, jonka he raivasivat tuottamaan omenoita. Välillä he olivat töissä kaupungissa saadakseen rahaa velkojensa maksamiseen. Almanzo rakensi alunperin ikkunattoman mökin paikalle komean talon ja he hankkivat tilalleen myös karjaa ja kanoja. Myöhemmin, kun vapaa-aikaa tuli, Bessie Wilder osallistui kerhotoimintaan kaupungissa ja puhui naisten ryhmissä kanojen hoidosta ja maatilojen parantamisesta. Erään kerran kuulijoiden joukossa oli maatalouslehden toimittaja, joka piti Bessie-emännän tyylistä ja pyysi hänet lehden kolumnistiksi.
Kun parikymmentä vuotta myöhemmin kaikkien tuntema Bessie Wilder oli sitten yhtäkkiä lastenkirjailija Laura Ingalls Wilder, paikkakuntalaisten oli vaikea tottua asiaan. Heille Rose oli  ollut perheen tunnetuin henkilö.  Rose itse oli helpottunut, kun lastenkirjat alkoivat tuoda vanhemmille säännöllistä tuloa. Hän tunsi itsensä vapaammaksi ja muutti muualle. Hän auttoi edelleen äitiään tekstien korjaamisessa aina kun ehti omilta töiltään, vaikka se ei sujunut ilman kitkaa. Laura tunsi syyllisyyttä, että Rosen oli uhrattava aikaansa hänen vuokseen. Rose oli kuitenkin tavallaan myös kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen, sillä hän oli alkanut salaa hyödyntää näiltä kuulemiaan uudisraivaajatarinoita kahdessa romaanissaan, jotka saivat erittäin hyvän vastaanoton. Laura ei pitänyt siitä, että hänen muistelmiaan oli käytetty toiseen teokseen eikä lukenut tyttärensä romaaneja.

Pieni talo preerialla -sarja kiinnosti luonnollisesti amerikkalaisia, koska uudisraivauksen aika oli osa maan historiaa. Monet lapset oppivat lukemaan kirjojen avulla. Wilderin kirjat ovat olleet suosittuja myös ympäri maailmaa, sillä ne on käännetty noin 40 kielelle.  Suomalaiset saivat ensimmäisenä luettavakseen Pieni talo preerialla -kirjan Wilderin kuolinvuonna 1957. Kirjassa riittää jännitystä: taloa piirittävät jättiläissudet, ja perhettä uhkaa preeriapalo, malaria ja kaivoon kerääntynyt vaarallinen kaasu.  
Wilder näki tarinoissaan punaisena lankana sellaisia ajattomia perusarvoja kuin rohkeuden, riippumattomuuden, rehellisyyden ja avuliaisuuden, joita hänen mielestään tarvittiin yhtä paljon kuin ennenkin. Moniin lukijoihin vetoaa se, miten Lauran elämässä ilo löytyy nykyhetkestä ja arkisista asioista, tuttujen ihmisten läsnäolosta ja kodista, missä se sitten sattuikin olemaan.  ”Alan ymmärtää, että loppujen lopuksi elämän pienet yksinkertaiset asiat  ovat kaikkein aidoimpia“, Laura Ingalls Wilder sanoi itse eräässä pakinassaan.
Kun Wilder oli kirjoittanut sarjansa viimeisen kirjan, hän oli 76-vuotias ja valmis lopettamaan. Pariskunta vähensi muutenkin työmääräänsä myymällä tilansa maat muille ja jättäen itselleen vain kukkapenkit ja kasvimaan. Elämä olisi ollut melko hiljaista ellei pihaan olisi ajanut usein Laura-kirjojen ystäviä, jotka halusivat nähdä, missä niiden kirjoittaja asui. Almanzo kuoli 92-vuotiaana ja Laura Ingalls Wilder kahdeksan vuotta myöhemmin täytettyään 90 vuotta. Sen jälkeen kotitalo muutettiin Rosen avulla museoksi, jossa käy edelleen noin 40 000 ihmistä joka vuosi.
Museoksi muutettu kotitalo
Eräässä kirjeessä lukijoilleen Laura Ingalls Wilder tiivisti, minkä hän oli  havainnut tärkeäksi muuttuvassa maailmassa pitkän elämänsä aikana: ”On edelleenkin parasta olla rehellinen ja totuudenmukainen, tehdä parhaansa sillä mitä on saanut, olla tyytyväinen yksinkertaisiin nautintoihin ja pysyä iloisena ja rohkeana, kun tulee vastoinkäymisiä.”