Dorothy Kerin: Sairaiden ystävä

Ihmeellisesti parantunut Dorothy Kerin toi toivoa kärsiville Ruotsiin asti, mutta uupui ennen kuin hän ehti Suomeen.

Ystävät ja sukulaiset istuivat nuoren naisen vuoteen ympärillä. Luurangoksi kuihtunut potilas oli menettänyt näkönsä eikä ollut enää tajuissaan. Lääkäri uskoi hänen kuolevan minä hetkenä hyvänsä. Yhtäkkiä nainen hymyili, avasi silmänsä, kohosi istumaan ja ilmoitti nousevansa vuoteesta. Muut seurasivat hämmästyneenä, kun viisi vuotta vuoteenomana ollut potilas lähti horjumatta kävelemään alakertaan hakemaan itselleen syötävää.

Vaikka elettiin vuotta 1912, jolloin uutiset eivät levinneet kovin nopeasti, 22-vuotiaan lontoolaisen Dorothy Kerinin kodin ovella oli pian tungosta: lääkärit saapuivat eri puolilta maailmaa tutkimaan tapausta ja toimittajat halusivat kirjoittaa juttuja lehtiinsä. Ensimmäiset tulijat tapasivat Dorothyn istumassa nojatuolissa huopaan kääriytyneenä. Hän oli täysin terve, kasvot ja vartalo olivat pyöristyneet entiselleen yhdessä yössä, mutta hänelle ei ollut vielä ehditty hankkia vaatteita. 

Irlantilaista sukujuurta olevan Dorothyn varhaislapsuus oli ollut onnellista aikaa. Hän oli herkkä tyttö, joka oli kiinnostunut hengellisistä asioista. Dorothy oli jo lapsena nähnyt näyn, jossa Jeesus antoi hänelle tammenterhon ja lupasi, että siitä kasvaisi suuri puu, jos hän hoitaisi sitä kuuliaisesti.

Dorothy oli sairastellut lapsena, mutta kun hän oli kaksitoistavuotias, hänen isänsä kuoli, ja Dorothyn terveys tuntui pettävän kokonaan. Kurkkumätää seurasi keuhkokuume ja diabetes. Helmikuussa 1912 Dorothy oli sairastanut pitkään tuberkuloottista aivokalvontulehdusta ja vatsakalvontulehdusta. Kun omaiset odottivat viimeisten hetkien koittavan, Dorothy itse näki näyn: Jeesus tuli häntä kohti. Ei ollut kuitenkaan vielä Dorothyn aika lähteä. Hetken kuluttua Dorothy näki enkelin, joka kehotti häntä nousemaan ylös ja kävelemään. Hän totteli. 

Parannuttuaan Dorothy oleskeli jonkun aikaa häntä tutkineen lääkärin kotona ja näki siellä toisen näyn. Siinä luvattiin, että monet paranisivat hänen rukoustensa ja uskonsa kautta. Hänen piti lohduttaa surevia ja luoda uskoa sinne, mistä sitä puuttui. Dorothy aloitti vastaamalla saamiinsa kirjeisiin ja kirjoittamalla kokemuksistaan artikkelin ja pienen kirjan. Hän halusi kertoa kaikille, että Kristus oli yhtä todellinen kuin vaeltaessaan maan päällä. Vaikka Dorothyn paranemisen syistä esitettiin monenlaisia näkemyksiä, hän oli itse vakuuttunut siitä, että se oli tapahtunut Jumalan voimasta.

Äkillinen kuuluisuus toi puhekutsuja ja valtavan määrän kirjeitä. Dorothy ei kuitenkaan ollut vielä täysin kypsä julkiseen toimintaan. Oleskeltuaan ystävien luona hän otti vastaan kutsun muuttaa asumaan pappisperheeseen. Teologian tohtori Richard Langford-Jamesista tuli hänen hengellinen ohjaajansa viideksitoista vuodeksi. Dorothy asui Langford-Jamesien luona kolmessa eri seurakunnassa ja keskittyi rukoukseen ja hengellisen kirjallisuuden lukemiseen kirjeenvaihtonsa ohella. Hän auttoi myös seurakunnan lapsityössä ja hoiti pappilan puutarhaa. Tämä vaihe ei silti ollut helppo, ja Dorothy katsoi sen opettaneen hänelle ennen kaikkea kuuliaisuutta.

Hiljaiset vuodet päättyivät yllättävästi kosintaan. Amerikkalainen pastori, joka oli ottanut Dorothyyn yhteyttä kirjeitse, ilmaantui vierailulle. Hän uskoi, että hän ja nyt jo 40-vuotias Dorothy voisivat palvella yhdessä kristillisessä työssä. Dorothy oli silti itse sillä kannalla, että hän pysyisi naimattomana.

Amerikkalainen kosija piti myös vääränä, että monilla lahjoilla varustettu Dorothy oli jäänyt pappilaan kuin ohjaajansa kahlitsemaksi. Tämä tunteenpurkaus saattoi olla se sysäys , joka sai Dorothyn liikkeelle. Hän lähti pian sen jälkeen toteuttamaan kutsumustaan ulkopuoliseen maailmaan.

Ensimmäinen askel oli sairaskodin perustaminen Lontooseen vuonna 1929. Vaikka Dorothy Kerin uskoi sairaiden puolesta rukoilemiseen ja ihmeparantumisiin, hän ei vähätellyt lääketiedettä, vaan piti sitä Jumalan lahjana. Sairaskodissaan Dorothy halusi tarjota kokonaisvaltaista hoitoa, jossa potilaat saisivat sekä lääketieteellistä että hengellistä apua parantumiseensa. Hän uskoi myös, että kauniisti sisustetut huoneet ja puutarhasta tuodut kukat edistäisivät toipumista.
 

Dorothy sai pioneerityölleen tukea Lontoon piispalta, josta tuli hänen ystävänsä, sekä arkkipiispan siunauksen. Kun ihmiset kuulivat ihmeellisistä parantumisista, sairaskoti alkoi käydä ahtaaksi. Vaikka Dorothy aloitti tyhjin käsin, hän pystyi vähitellen hankkimaan käyttöönsä viisi taloa saman kadun varrelta. Myöhemmin toiminta siirtyi Kentin kreivikuntaan. Sekä Lontoon että Kentin vuosina hänellä oli monenlaisia apujoukkoja. Hän pyysi ja sai neuvoja kirkonmiehiltä ja lääkäreiltä. Toiminnan tueksi perustettiin yhdistys, jonka jäsenet auttoivat rukoilemalla ja antamalla taloudellista apua. Dorothyllä oli myös uskollisia työtovereita ja ystäviä, jotka omistautuivat hänen näylleen kokosydämisesti.

Käytännön työn kasvaessa Dorothy ei unohtanut rukousta. Jokaisessa asuinpaikassa oli kappeliksi sisustettu huone, jossa hän vietti aikaa aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Monet saivat Dorothy Kerinistä sen vaikutelman, että hän tuntui elävän lähempänä taivasta kuin muut.  Dorothy näki myös näkyjä. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän oli kokenut olevansa sotatantereella rukoilemassa haavoittuneiden ja kuolevien sotilaiden puolesta. Dorothyn rukouselämään oli kuulunut toisenlaistakin kärsimystä. Pappilavuosina hänen käsiinsä, jalkoihinsa ja kylkeensä ilmestyi ristiinnaulitsemisen merkit. Dorothy oli halunnut pitää tämän salassa, mutta Richard Langford-James katsoi parhaaksi hankkia asialle todistajia.

 Burrswoodin kirkon risti. Kuva: DJBonny

Dorothy Kerinin näkyvä toiminta ei ollut kuitenkaan mitenkään hurmoksellista. Sairaiden puolesta rukoillessaan hän toi ihmiset yksinkertaisesti Jumalan eteen. Hän ei uskonut eikä julistanut, että kaikki paranisivat. Joskus tapahtui ihmeitä, joskus sairaus päättyi kuolemaan. Dorothylle riitti, että ihmiset saivat sisäisen rauhan. Hän rohkaisi monia vastaamalla näiden kirjeisiin ja kulkemalla pitkiäkin matkoja eri puolille maata rukoilemaaan sairasvuoteiden äärelle. Useimmat kokivat, että Dorothy vaikutti syvästi heidän elämäänsä, koska hän toi heille ensi sijassa tunteen Kristuksen läsnäolosta.

Dorothy Keriniä pidettiin melkein pyhimyksenä, mutta hän ei ollut yli-ihminen. Hän uupui koettaessaan tehdä liian paljon yhdellä kertaa, sairasteli ja kärsi ajoittain myös masennuksesta. Elämäniloisuuden ja empatian kääntöpuolena oli vaativuus itseä ja muita kohtaan ja joskus kiukunpuuskat. Hän teki todennäköisesti myös teki virheitä. Dorothy Kerinin vaiheisiin tutustuneita on ihmetyttänyt, että hän päätti 52-vuotiaana  adoptoida yhdeksän sotaorpoa, jotka olivat lähes samanikäisiä. Dorothy itse koki Jumalan kehottaneen häntä tähän, mutta hänen ratkaisuaan ohjasi myös ehkä kaipuu elää lasten keskellä. Lasten samanikäisyys ja Dorothyn pitkät työpäivät aiheuttivat kilpailua hänen ajastaan eikä kukaan tuntunut pystyvän hallitsemaan lasten villiä ja kuritonta käytöstä. Lopulta lapset oli passitettava sisäoppilaitoksiin kummien kustannuksella. Dorothy ei myöskään tehnyt testamenttia ja sairaskodin tulevaisuus oli vaakalaudalla monta vuotta kunnes kuolinpesän jakamisesta saatiin sovittua lasten kanssa.

 Burrswoodin sairaala. Kuva: MBonny

Vuonna 1948, kun Dorothy oli 59-vuotias, toiminta oli siirtynyt Kentin kreivikuntaan vanhaan Burrswoodin kartanoon, joka oli ollut muun muassa Venäjän suuriruhtinas Mikaelin omistuksessa. Rakennus oli sotavuosien jäljiltä hyvin huonossa kunnossa. Dorothy sai ostettua sen edulliseen hintaan, ja pieni uskollisten naisten ryhmä kunnosti paikkaa Dorothyn johdolla aamusta yöhön. Alueen lääkärit ja erikoislääkärit olivat aluksi Burrswoodia vastaan. Sitä pidettiin jonkun uskonnollisen sekopään hankkeena. Kun sairaskodin toiminnan havaittiin olevan hoidon kannalta aivan normaalia, lääkärit muuttivat mieltään ja ryhtyivät lähettämään potilaitaan sinne. Vähitellen Dorothy alkoi laajentaa Burrswoodia. Viimeisin rakennusprojekti oli hänen omien suunnitelmiensa mukaan pystytetty kirkko, jossa rukoillaan edelleen säännöllisesti sairaiden puolesta. Yhden ikkunan lasimaalauksen aiheeksi valittiin Jeesus parantamassa Jairuksen tytärtä. Se muistutti myös Dorothyn omasta ihmeparantumisesta.

 

 Jairuksen tyttären paraneminen. Lasimaalaus Burrswoodin kirkossa. Kuva: DJBonny

Kaiken muun työn ohella Dorothy alkoi vielä yli 60-vuotiaana ottaa vastaan kutsuja puhua seurakunnissa, koska hän koki, että hänellä oli välitettävänä viesti myös Burrswoodin ulkopuolella. Kirkon piirisssä oli alettu kiinnostua uudestaan Jumalan parantavasta toiminnasta ja Dorothy toivoi, että sairaiden puolesta rukoilemiselle annettaisiin sama arvo kuin Uuden testamentin aikaan. Aikaisempien vuosikymmenten epäilevä asenne uskontoa kohtaan oli myös väistymässä. Dorothy Keriniä alettiin kuunnella, koska ihmiset kaipasivat hengellisiä kokemuksia.

Ensimmäiselle ulkomaiselle puhujamatkalleen Dorothy Kerin lähti 70-vuotiaana vuonna 1959. Matka suuntautui Ruotsiin, jossa hän kävi yhteensä kolme kertaa. Kymmenet tuhannet ihmiset kerääntyivät kuulemaan hänen yksinkertaista opetustaan yli kirkkokuntarajojen. Dorothyn viesti, että Jumala voi koskettaa ihmisen henkeä, sielua ja ruumista, otettiin vastaan innostuneesti. Hän kiersi puhumassa myös Yhdysvalloissa, Sveitsissä ja Ranskassa. Neljäs Ruotsin matka, jonka yhteydessä hän oli tulossa myös Suomeen, jäi toteutumatta. Dorothy ei ollut säästänyt voimiaan ja hänen sydämensä ei enää kestänyt. Hän kuoli vuonna 1963.

Harvat ihmiset tietävät nykyään mitään Dorothy Kerinistä. Hän olisi ehkä siitä kiitollinen, sillä hän ei pitänyt julkisuudesta. Dorothy piti omaa rooliaan vähäisenä ja kuvasi itseään vain putkenpätkäksi, jonka kautta Jumalan voima vaikutti. Näky ja lupaus tammenterhon kasvamisesta puuksi on toteutunut muilla tavoilla. Anglikaanisessa kirkossa herättiin keskustelemaan Jumalan parantavasta voimasta. Kaksikymmentä vuotta Dorothyn kuoleman jälkeen kirkko otti sairaiden puolesta rukoilemisen huomioon toiminnassaan ja nimesi työalueelle vastuuhenkilön. Burrswoodin sairaskoti Kentissä on nykyään sairaala, jossa hoidetaan väsymysoireyhtymästä kärsiviä ihmisiä ja saattohoitoa tarvitsevia potilaita. Sairaalan suojelijana on ollut arkkipiispa Rowan Williams. Nuoren naisen kuolinvuoteelta alkanut kuuliaisuuden sävyttämä elämä ei ole kadonnut jälkiä jättämättä.

Lisää Dorothy Kerinistä:
Johanna Ernestin kuvaus Dorothy Kerinin elämästä