C. S. Lewis: Ilon ja surun yllättämä

Narnia-sarjastaan tunnettu C. S. Lewis halusi puolustaa kristinuskoa, vaikka se haittasi hänen yliopistouraansa. Lewisin oma usko joutui  myös koetukselle, kun hänen myöhään solmittu avioliittonsa päättyi pian vaimon kuolemaan.

Marraskuussa 50 vuotta sitten maailma hätkähti presidentti John  F. Kennedyn väkivaltaista kuolemaa. Uutiset unohtivat kertoa, että samana päivänä oli kuollut myös toinen tunnettu mies, kirjailija C. S. Lewis. Nykyään C. S. Lewis muistetaan parhaiten Narnia-tarinoiden luojana, mutta omana aikanaan hän tuli tunnetuksi kirjoittajana, joka osasi selittää ja puolustaa perinteistä kristinuskoa tavallisille ihmisille kirkkokuntaan katsomatta. 

Lewis arveli itse, että hänet unohdettaisiin viiden vuoden sisällä kuolemastaan. Kiinnostus Lewisin kirjoja kohtaan virisi kuitenkin uudestaan ja niitä luetaan nyt enemmän kuin hänen elinaikanaan.Tuoreimman elämäkerran kirjoittaja Alister McGrath arvelee, että C. S. Lewisin suosioon on vaikuttanut se, että hän vetoaa sekä  järkeen, tunteisiin että mielikuvitukseen.

Nuorena Lewis oli haaveillut ryhtyvänsä runoilijaksi, mutta hänen varsinaiseksi urakseen muodostui kirjallisuuden tutkiminen ja opettaminen. Clive Staples Lewis syntyi Belfastissa, josta hän tuli Englantiin käydäkseen koulua sisäoppilaitoksissa äitinsä kuoleman jälkeen. Välit asianajajaisään muuttuivat vuosien kuluessa etäisiksi.  Lewis, joka tunnettiin nimellä Jack,  ja vanhempi veli Warner viettivät lapsina paljon aikaa lukemalla ja sepittämällä tarinoita omista mielikuvitusmaailmoistaan.  Warnie valitsi sotilasuran, mutta Jack tunsi vetoa vain kirjojen pariin.

Elämänsä loppupuolella kirjoittamassaan kirjassa Ilon yllättämä, C. S. Lewis kuvaa  vihaamiansa kouluvuosia Englannissa,  ulkopuolisuuden tunnettaan, mutta myös matkaansa kohti kristinuskoa. Hän rakasti luontoa ja vanhoja skandinaavisia taruja ja joskus nämä saivat hänet kokemaan häivähdyksiä toisesta todellisuudesta, johon hän huomasi kaipaavansa. Hän oli kuitenkin jo lapsena alkanut suhtautua kielteisesti kristinuskoon istuttuaan jumalanpalveluksissa kuuntelemassa protestanttisen isoisänsä saarnoja. Uskonnollisesti jakautuneessa  Belfastissa saarnat sisälsivät enemmän politiikkaa kuin uskoa.

Nuori Lewis päätyi kirjojen kautta ateistiksi ja vasta vähän yli 30-vuotiaana hän koki Jumalan lähestyvän häntä ja loksauttavan monet asiat kohdalleen hänen ajattelussaan.  Keskustelut hyvän ystävän J. R. R. Tolkienin kanssa ja G. K. Chestertonin kristinuskoa käsittelevä kirja  auttoivat häntä ensin tunnustamaan Jumalan olemassaolon ja pari vuotta myöhemmin omaksumaan kristinuskon. Hän alkoi käydä säännöllisesti anglikaanisen kirkon jumalanpalveluksissa. ”Uskon kristinuskoon niin kuin siihen, että aurinko on noussut: en ainoastaan siksi, että näen sen mutta siksi että sen valossa näen kaiken muun”, C. S. Lewis kuvasi uskoaan myöhemmin.

Lewisin kotikirkko Oxfordin liepeillä. Kuva kirjoittajan

Lewis pyrki opiskelemaan Oxfordin yliopistoon, mutta ei tahtonut päästä sinne heikon matematiikan taidon takia. Sitten  ensimmäinen maailmansota vei  Lewisin rintamalle. Palattuaan hän suoritti kolme tutkintoa ennen kuin hän sai toivomansa opetusviran yliopistosta. Koko opiskeluaikansa Lewis oli taloudellisesti riippuvainen isästään, jolle hän ei kuitenkaan kertonut koko totuutta siitä, mihin hän rahaa tarvitsi. Lewis oli nimittäin saanut itselleen toisen ja läheisemmän perheen.

Sodan alkaessa 18-vuotias Lewis oli luvannut irlantilaiselle ystävälleen huolehtia tämän äidistä, jos ystävä ei palaisi rintamalta. Jane Mooresta ja tämän yksitoistavuotiaasta  tyttärestä tuli nopeasti hyvin läheisiä Lewisille. Kun sotilasystävä kuoli ja Lewis itse haavoittui, sijaisperhe otti tärkeimmän paikan Lewisin elämässä.

Jane Moore ei ollut intellektuelli, mutta hän toi nuoren Lewisin elämään huolenpitoa ja turvallisuutta.  Kun rouva Moore, joka asui erossa miehestään,  asettui Oxfordiin, Lewis  asui hänen luonaan ainakin osan viikosta siitä huolimatta, että järjestely olisi paljastuttuaan voinut tuhota Lewisin yliopistouran. Vaikka Lewis puhui usein rouva Mooresta äitinään, on epäilty, että alkuvuosina kyse olisi ollut myös rakkaussuhteesta, mutta että myöhemmin Lewis ei olisi pitänyt oikeana jättää Jane Moorea ja tytärtä oman onnensa nojaan.  Kymmenisen vuotta myöhemmin Lewis, hänen veljensä ja rouva Moore ostivat yhdessä The Kilns-nimisen talon metsikköineen ja lampineen Oxfordin liepeiltä. Lewis viihtyi tässä kodissa kuolemaansa asti.

 

Lewisin koti on nykyään tutkijoiden käytössä. Kuva kirjoittajan

Ne jotka tiesivät Lewisin ”äidistä” olivat eri mieltä hänen vaikutuksestaan. Toiset katsoivat, että Lewis oli täysin rouva Mooren hypytettävänä ja että hänen työnsä kärsi. Toisten mielestä ystävällinen ja vieraanvarainen Jane Moore opetti  vain akateemisissa piireissä liikkunutta Lewisia ymmärtämään tavallisia ihmisiä ja heidän ajatteluaan ja sitä kautta ilmaisemaan ajatuksiaan selkeästi suurelle yleisölle.

Lewisin matka maineeseen alkoi toisen maailmansodan aikana. Pyynnöstä kirjoitettu Kärsimyksen ongelma, joka ilmestyi vuonna 1940, oli päätynyt BBC:n uskonnollisista ohjelmista vastaavan henkilön käsiin. BBC oli etsimässä puhujaa radio-ohjelmiin, jotka tukisivat sota-aikana kansakunnan  moraalista selkärankaa. Puhujaksi haluttiin henkilö, joka osaisi esittää asioita selkeästi eikä kuuluisi mihinkään kristilliseen kuppikuntaan.  Lewisin kristinuskoon johdattavat puheet  saavuttivat suuren suosion ja ne koottiin myöhemmin kirjaksi Tätä on kristinusko. Lewis niitti pian myös kansainvälistä mainetta kirjallaan Paholaisen kirjeopisto, jonka satiiriset tarinat hän kirjoitti nopeasti saatuaan idean pitkäveteisen saarnan aikana. Päähenkilönä on vanhempi demoni, joka neuvoo veljenpoikaansa johtamaan vastakääntynyttä kristittyä harhaan.

Suosiolla oli myös kääntöpuolensa.  Teologit eivät olleet ihastuneita siitä, että maallikkoa pidettiin merkittävänä kristinuskon äänenä. Oxfordin yliopistossa taas ei katsottu mitenkään hyvällä, että Lewis puhui ja kirjoitti jatkuvasti kristillisistä aiheista. Vaikka Lewis oli julkaissut arvostettuja akateemisia tutkimuksia, yliopistoura ei edennyt.  Kolmenkymmenen työvuoden jälkeen hän siirtyi professoriksi Cambridgen yliopistoon, jonne hän matkusti joka viikko Oxfordista.

Lewisin entisen työhuoneen ikkunat on merkitty punaisin kukkasin Oxfordissa. Kuva kirjoittajan

Myös kotielämä alkoi tulla vaikeammaksi. Ikääntyvä Jane Moore kärsi dementiasta eikä saman katon alla muuttaneesta  Warnie-veljestä ollut alkoholismin takia yhtä paljon apua kuin ennen. Kun Lewis ei päässyt enää tapansa mukaan lomille Irlantiin, hän ei tahtonut toipua omista terveysongelmistaan. Lewis  pakeni nyt lapsuutensa mielikuvitusmaailmaan ja alkoi kirjoittaa Narnia-sarjan ensimmäistä kirjaa.

Lewisin ajatus kirjoittaa lastenkirja oli herättänyt hänen tutuissaan hilpeyttä ja kummastusta. Lewis ei ollut koskaan tuntenut oloaan kotoisaksi lasten parissa, mutta hän oli saanut näihin hiukan tuntumaa, kun rouva Moore oli majoittanut evakuoituja koulutyttöjä toisen maailmansodan aikana. Alku ei ollut lupaava. Kustantaja ei ollut varma, vetoaisiko tarina lukijoihin ja pelkäsi, että se voisi vahingoittaa Lewisin mainetta.  J. R. R. Tolkien piti sitä erilaisten myyttien sekasotkuna.  Kun Velho ja leijona ilmestyi vuonna 1950, kirja-arvostelijat suhtautuivat siihen varauksella, mutta lapset ottivat sen vastaan innostuneesti. Narnian maailmasta syntyi lopulta kaikkiaan seitsemän kirjaa. Lewisin tarkoituksena ei ollut, että lapset huomaisivat taustalla olevaa kristillistä maailmankuvaa, mutta hän halusi heidän omaksuvan tarinoista sellaista ajattelua, jonka he tunnistaisivat myöhemmin elämässään tullessaan kosketuksiin kristinuskon kanssa.

Vaikka elämä alkoi helpottua rouva Mooren kuoltua, ystävät saivat pian uuden syyn huolestua C. S. Lewisin puolesta. Amerikasta oli ilmestynyt Lewisia kuusitoista vuotta  nuorempi nainen, kirjailija Joy Davidman, joka tunsi löytäneensä Lewisissä sukulaissielun ja halusi lähempää tuttavuutta. Lewis nautti älykkään ja suorapuheisen naisen ystävyydestä ja  auttoi eronnutta Davidmania ja tämän kahta poikaa taloudellisesti . Neljä vuotta ensitapaamisen jälkeen he solmivat siviiliavioliiton, kun Davidman ei saanut oleskelulupaansa uusittua. Lewis ei pitänyt sitä oikeana avioliittona ja jatkoi poikamieselämäänsä kertomatta asiasta edes ystävilleen.  Rakkaus alkoi Lewisin puolelta tulla kuvaan vasta kun Joylla todettiin syöpä. Kun Lewis näytti olevan menettämässä Joyn, hän taivutti tutun papin vihkimään  heidät kristilliseen avioliittoon ja rukoilemaan parantumista.

Lewis ehti olla naimisissa vain muutaman vuoden ennen kuin hänen vaimonsa kuoli syöpään

 

Rukoukseen tuntui tulevan vastaus, sillä Joy Davidman alkoi toipua. Pariskunta asui yhdessä Lewisin talossa kolme onnellista vuotta ennen kuin syöpä palasi. Davidmanin avulla Lewis löysi vielä inspiraation muutamaan kirjaan. Näihin kuuluivat romaani Kasvoista kasvoihin ja Neljä rakkautta, joka tutkii rakkauden eri lajeja.

Vaimon kuolema sysäsi Lewisin tilaan, jossa hänen uskonsa joutui koetukselle. Kärsimyksen ongelmaa aikaisemmin rauhallisesti analysoinut Lewis joutui oman tunnemyrskynsä keskellä kysymään, oliko Jumala vaikeneva sadisti.  Hän alkoi käsitellä tunteitaan kirjoittamalla ja mietteet julkaistiin kirjana Muistiinpanoja surun ajalta. Se ilmestyi aluksi salanimellä, ja jotkut hänen ystävistään suosittelivatkin kirjaa Lewisille itselleen avuksi suruun.

C. S. Lewis ei elänyt kuin muutaman vuoden tämän jälkeen. Hän jatkoi kirjoittamista, mutta hänen terveytensä petti ja hän joutui jättämään työnsä.  Vain viikkoa ennen 65_­-vuotispäiväänsä kuollut Lewis haudattiin marraskuisena aamuna pienen ystäväjoukon saattamana kotikirkon hautausmaalle. Warnie ei kestänyt tulla paikalle, mutta hän valitsi hautakiveen Shakespearen tekstin, joka oli ollut lapsuudenkodin seinäkalenterissa heidän äitinsä kuolinpäivänä: Men must endure their going hence - täältä lähtö pitää kestää.

C S Lewis on haudattu samaan hautaan veljensä kanssa. Lewisin vaimo Joy halusi tuhkahautauksen. Kuva kirjoittajan.

Lewis itse oli päätynyt pitämään kuolemaa myönteisempänä tapahtumana. Vain paria kuukautta ennen kuolemaansa hän oli verrannut ihmistä mullassa olevaan siemeneen, joka odottaa tullakseen esiin kukkana nykyistä todellisempaan maailmaan Puutarhurin määräämänä aikana. ”Koko nykyinen elämä sieltä käsin katsottuna tulee näyttämään vain puolinukuksissa olemiselta”, hän kirjoitti pitämättä omia saavutuksiaan kovin suuressa arvossa.

 

Lewisin vakiintunut paikka kotikirkossa on merkitty pienellä laatalla. Kuva kirjoittajan

 

Samansisätöinen artikkelini on ilmestynyt myös Askel-lehdessä lokakuussa 2013