Pieni talo
preerialla tuo usein ensimmäiseksi mieleen amerikkalaisen televisiosarjan uudisraivaajaperheen
elämästä. Sarjan idea oli lähtöisin Laura Ingalls Wilderin kirjoista, mutta se
olisi tuskin saanut Wilderin hyväksyntää, jos hän olisi vielä ollut elossa.
Aihepiiristä huolimatta ohjelman käsikirjoituksilla oli vain vähän tekemistä
alkuperäisten kirjojen kanssa. Laura Ingalls Wilder kertoi omaan lapsuuteensa
perustuvia tarinoita, jotka viehättävyydestään huolimatta kuvasivat rankkaakin vaellusta
Amerikan Keskilännessä 1800-luvun lopulla.
Lauran uudelleen rakennettu syntymäkoti
Laura Ingalls
Wilder oli jo 65-vuotias, kun hänen ensimmäinen kirjansa Pieni talo suuressa
metsässä ilmestyi. Wilder oli aina toivonut voivansa kirjoittaa jotain
merkittävää, mutta varhaisten runojen lisäksi hänen kirjoittamisensa oli
rajoittunut pääasiassa maatalousaiheisessa lehdessä julkaistuihin pakinoihin.
Koko kirjasarja olisi saattanut jäädä ilmestymättä ellei hänen tyttärensä olisi
haastanut äitiään kehittymään kirjoittajana.
Wilder oli saanut
toimeentulonsa miehensä kanssa tilalta, mutta olosuhteiden muututtua sen
varaan ei voinut suunnitella huoletonta vanhuutta. Pariskunnan tytär Rose
Wilder Lane, joka oli saanut nimeä artikkeleiden ja elämäkertojen kirjoittajana,
oli alkanut tukea vanhempiaan taloudellisesti, mutta koetti keksiä heille uusia
tulonlähteitä. Hän yritti useampaan otteeseen kannustaa äitiään kirjoittamaan
artikkeleita tutuista aiheista eri lehtiin, mutta Wilder ei kokenut ideoita
omikseen.
Laura ja Almanzo 1940-luvulla
Vasta kun Amerikassa
koettiin vaikea lamakausi 1930-luvulla, Wilder sai kipinän kirjoittaa aiheesta,
jonka hän tunsi hyvin: omasta lapsuudestaan. Lama toi hänen mieleensä uudisraivaajaelämän
vaikeat olosuhteet, joissa ihmiset olivat selvinneet kaikesta huolimatta. Levoton, ulkomaita kiertänyt Rose, jonka
avioliitto oli kariutunut, asui lamakauden alkaessa vanhempiensa luona ja etsi masentuneena
itselleen uusia kirjoitusaiheita. Kun äiti sai muistelmansa valmiiksi, Rosella
oli aikaa muokata ne julkaisukuntoon ja lähettää omalle kustantajalleen. Rose
toivoi, että jokin lehti julkaisisi äidin muistelmat jatkokertomuksena, mutta tarinaa
ei pidetty tarpeeksi dramaattisena. Aikakausi kiinnosti kuitenkin erästä lastenkirjoihin
erikoistunutta kustannustoimittajaa, joka esitti että Wilder kirjoittaisi
tarinansa sopivaksi 8-12-vuotiaille lukijoille ja että mukaan lisättäisiin
enemmän arkielämän yksityiskohtia.
Kahden kuukauden
kuluttua uusi käsikirjoitus oli valmis. Sitten äiti ja tytär kuulivat, että
lastenkirjaosasto oli päätetty lopettaa eikä kirjaa julkaistaisi.
Kustannustoimittajan avulla kirjalle löytyi silti toinen kustantaja, joka
ihastui Wilderin tyyliin. Pieni talo suuressa metsässä ilmestyi vuonna 1932 ja
sai niin hyvän vastaanoton, että Wilder rohkaistui paneutumaan jatko-osien
kirjoittamiseen. Yhdentoista vuoden aikana hän julkaisi yhteensä seitsemän
kirjaa, jotka kuvasivat päähenkilönä olevan Lauran vaiheita avioliittoon asti,
ja yhden, jossa kerrottiin hänen miehensä Almanzon lapsuuden tarina. Myöhemmin
Rosen jäämistöstä löytyi vielä yksi käsikirjoitus, jossa hänen äitinsä kuvasi
avioliittonsa alkuvuosia, ja se julkaistiin sarjan viimeisenä kirjana.
Ingalls Wilder kirjailijanuransa huipulla
Kukaan ei ollut
siihen mennessä kirjoittanut vastaavanlaista sarjaa, jossa historiaan kuuluva
vaihe tulisi lapsille tutuksi kiinnostavina tarinoina. Kaikki tapahtumat eivät
seuraa tarkasti Laura Ingalls Wilderin omaa elämää, mutta tarinat perustuvat hänen
perheensä vaiheisiin. Sukulaisten muistot auttoivat hahmottamaan vuosia,
jolloin hän oli itse liian pieni muistaakseen asioita. Laura Elizabeth Ingalls oli syntynyt
”suuressa metsässä” Wisconsinissa isänsä rakentamassa hirsimökissä perheen toisena lapsena. Isä oli
aina halukas koettamaan onneaan jossain muualla, kun mahdollisuudet vaikuttivat
lupaavilta, ja perhe siirtyi monta kertaa vankkureissaan uusille seuduille
pitkien matkojen päähän. Vaikka olosuhteet olivat alkeelliset, Laura kävi
koulua, kun se oli mahdollista ja hänen vanhempansa rohkaisivat häntä lukemaan
kirjoja.
Ingallsin perhe. Laura seisomassa keskellä
Lauran vanhemmilla
oli puritaaninen tausta ja perhe kävi jumalanpalveluksissa, jos alueella oli
kirkko. Kirjoista näkyy, että kodissa pidettiin tärkeänä rukousta ja Raamatun
lukemista. Laura Ingalls Wilderin
kuoleman jälkeen hänen Raamatustaan löytyi käsinkirjoitettu lista
kohdista, joista hän oli hakenut apua eri tilanteissa. Puritaanitaustaa oli
myös taipumus korostaa ahkeruutta ja omillaan toimeen tulemista. Samanaikaisesti arvostettiin yhteistyötä ja
yhteisöllisyyttä. Vanhemmalla iällä Laura piti edelleen hyvänä elämänohjeena
”rakkautta ja palvelua, johon liittyy usko tulevaisuuteen ja parempaan
huomiseen maailmassa”. Kolumneissaan hän kannusti lukijoitaan olemaan
epäröimättä ja epäilemättä ja seuraamaan rohkeasti sydäntään.
Vaikka Laura
kasvatettiin tekemään perinteisiä naisten töitä, hän oli poikamainen ja rakasti
omaa vapauttaan niin paljon, että jätti vihkivalastaankin pois miehen
tottelemisen. Toisaalta Laura omaksui äidiltään periaatteita, joiden mukaan
hänen oli hillittävä impulsiivisuuttaan ja ajattelematonta käytöstään, jotka
saattoivat tehdä yhteiselämän vaikeaksi.
Kun vanhempi sisar Mary sokeutui, Laurasta tuli hänen avustajansa. Laura
joutui myös ryhtymään ompelijaksi ja opettamaan koulussa vasta 15-vuotiaana
auttaakseen perhettään taloudellisesti.
Nuori Laura Ingalls
Lauraa kymmenen
vuotta vanhempi perhetuttu Almanzo Wilder kyyditsi nuorta opettajaa koulusta
kotiin ja ihastui ujoon mutta voimakastahtoiseen tyttöön. Laura ei ollut varma,
haluaisiko hän avioitua maanviljelijän kanssa, koska hän tiesi, kuinka raskasta
työ olisi, mutta Almanzo sai hänet vakuuttumaan siitä, että maatilalla he
olisivat vapaampia kuin missään muualla. Kun he avioituivat Lauran täytettyä 18,
heistä tuli paitsi aviopuolisot myös
työtoverit. Almanzo, jolla oli jo Laura-niminen sukulainen, päätti ruveta
kutsumaan vaimoaan Bessieksi lyhentämällä tämän toisen etunimen. Kun heidän
ensimmäinen lapsensa, preerian villiruusujen mukaan nimetty Rose syntyi vuotta
myöhemmin, pariskunta uskoi vielä pärjäävänsä. Sitten alkoivat vastoinkäymiset.
Sadot tuhoutuivat ja Almanzon jalka halvaantui. Kun toinen lapsi kuoli pian
syntymänsä jälkeen ja koti paloi maan tasalle, Bessie ja Almanzo päättivät etsiä parempaa
tulevaisuutta muualta.
Joidenkin
epäonnisten vuosien jälkeen Wilderit muuttivat lopulta melkein rahattomina Mansfieldin
kaupungin liepeille Missouriin. Kova työ jatkui nyt uudella tilalla, jonka he raivasivat
tuottamaan omenoita. Välillä he olivat töissä kaupungissa saadakseen rahaa
velkojensa maksamiseen. Almanzo rakensi alunperin ikkunattoman mökin paikalle
komean talon ja he hankkivat tilalleen myös karjaa ja kanoja. Myöhemmin, kun
vapaa-aikaa tuli, Bessie Wilder osallistui kerhotoimintaan kaupungissa ja puhui
naisten ryhmissä kanojen hoidosta ja maatilojen parantamisesta. Erään kerran
kuulijoiden joukossa oli maatalouslehden toimittaja, joka piti Bessie-emännän
tyylistä ja pyysi hänet lehden kolumnistiksi.
Kun parikymmentä
vuotta myöhemmin kaikkien tuntema Bessie Wilder oli sitten yhtäkkiä
lastenkirjailija Laura Ingalls Wilder, paikkakuntalaisten oli vaikea tottua asiaan.
Heille Rose oli ollut perheen tunnetuin
henkilö. Rose itse oli helpottunut, kun
lastenkirjat alkoivat tuoda vanhemmille säännöllistä tuloa. Hän tunsi itsensä
vapaammaksi ja muutti muualle. Hän auttoi edelleen äitiään tekstien korjaamisessa aina kun ehti omilta
töiltään, vaikka se ei sujunut ilman kitkaa. Laura tunsi syyllisyyttä,
että Rosen oli uhrattava aikaansa hänen vuokseen. Rose oli kuitenkin tavallaan
myös kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen, sillä hän oli alkanut salaa hyödyntää
näiltä kuulemiaan uudisraivaajatarinoita kahdessa romaanissaan, jotka saivat erittäin
hyvän vastaanoton. Laura ei pitänyt siitä, että hänen muistelmiaan oli käytetty
toiseen teokseen eikä lukenut tyttärensä romaaneja.
Pieni talo
preerialla -sarja kiinnosti luonnollisesti amerikkalaisia, koska uudisraivauksen
aika oli osa maan historiaa. Monet lapset oppivat lukemaan kirjojen avulla. Wilderin
kirjat ovat olleet suosittuja myös ympäri maailmaa, sillä ne on käännetty noin
40 kielelle. Suomalaiset saivat
ensimmäisenä luettavakseen Pieni talo preerialla -kirjan Wilderin kuolinvuonna
1957. Kirjassa riittää jännitystä: taloa piirittävät
jättiläissudet, ja perhettä uhkaa preeriapalo, malaria ja kaivoon kerääntynyt vaarallinen kaasu.
Wilder näki
tarinoissaan punaisena lankana sellaisia ajattomia perusarvoja kuin rohkeuden,
riippumattomuuden, rehellisyyden ja avuliaisuuden, joita hänen mielestään
tarvittiin yhtä paljon kuin ennenkin. Moniin lukijoihin vetoaa se, miten Lauran
elämässä ilo löytyy nykyhetkestä ja arkisista asioista, tuttujen ihmisten
läsnäolosta ja kodista, missä se sitten sattuikin olemaan. ”Alan ymmärtää, että loppujen lopuksi elämän
pienet yksinkertaiset asiat ovat
kaikkein aidoimpia“, Laura Ingalls Wilder sanoi itse eräässä pakinassaan.
Kun Wilder oli
kirjoittanut sarjansa viimeisen kirjan, hän oli 76-vuotias ja valmis
lopettamaan. Pariskunta vähensi muutenkin työmääräänsä myymällä tilansa maat
muille ja jättäen itselleen vain kukkapenkit ja kasvimaan. Elämä olisi ollut
melko hiljaista ellei pihaan olisi ajanut usein Laura-kirjojen ystäviä, jotka
halusivat nähdä, missä niiden kirjoittaja asui. Almanzo kuoli 92-vuotiaana ja Laura
Ingalls Wilder kahdeksan vuotta myöhemmin täytettyään 90 vuotta. Sen jälkeen kotitalo
muutettiin Rosen avulla museoksi, jossa käy edelleen noin 40 000 ihmistä joka
vuosi.
Museoksi muutettu kotitalo